23.11.2016

Mitä kuuluu? Vai kuuluuko mitään?

Tänään oli tapaaminen koulun terveydenhoitajan kanssa. Uudelleen. Tällä kertaa ihan vain kuuloni takia. Terkkarin huoneen ulkopuolella on kaksi tuolia, joiden yläpuolella on lappu: "Älä siirrä näitä tuoleja, kiitos." Toista niistä tuoleista oli viime käyntini jälkeen siirretty, sillä se oli hieman vinossa. Se oli paljon ahdistavampaa, kuin sen pitäisi olla. Joten menin nurkan taakse odottelemaan tasan yhdeksää, mutta terkkari ehtikin sillä aikaa käydä kurkkaamassa oven raosta enkä ehtinyt esiin sieltä nurkan takaata ennen kuin hän sulki jälleen ovensa. Sitten jouduin kymmenen minuuttii pähkäilemään oven takana ahdistavan tuolin kanssa, ennen kuin sain koputettua oveen, jonka hän avasi aivan liian nopeasti, kuin olisi seissyt aivan oven takana koko ajan.

Noh... Sitten tarkastettiin kuulo, ei paljoa eroa neljän vuoden takaisiin tutkimuksiin. Kuulokkeet korville ja ääniä tulemaan, nosta kättä, jonka puolelta äänen kuulet. Meidän terkkarilla oli paljon parempi laite kuin aikoinaan kauppaoppilaitoksessa ollessani sikäläisellä terkkarilla. Mutta silti se ei saanut aikaan tarpeeksi kovaa ääntä osalle taajuuksista. Joko ne ovat kokonaan korvaltani kadonneet tai sitten vaativat vain paljon enemmän ääntä.

Puhetaajuudet ovat yhä suunnilleen yhtä huonot kuin aikaisemminkin, joissakin hieman huonompaa kuin aikaisemmin. Terkkari otti yhteyttä korvaklinikkaan ja ilmeisesti pitäisi mahdollisimman lian varata aikaa terveysasemalle, että saa lähetteen korvaklinikalle. Siitä sitten vain soittelemaan. Depressiohoitajallekin ajan varaaminen jäi aivan viimeiseen päivään ennen kuin terkkari aikoi ottaa yhteyttä minuun, että olenko saanut aikaa varatuksi. Kai minä voin odottaa edes ensi víikon perjantaihin asti? Kun on silloin seuraava depressiohoitajan tapaaminen... Ehkä se ei ole viikosta tai parista kiinni...

1 kommentti:

  1. Hyvä että siun kuulo saatiin tutkittua, mutta harmi kun se on alenunut hieman :(

    VastaaPoista