9.12.2016

Allergiaruokaa, eikä edes pahaa!

Tänään kokkailtiin äidin kanssa ruoaksi feta-pinaatti-pastaa, johon tuli viime viikolla ostettua maidotonta fetaa (joka tuoksuu fetalta, mutta ei rakenteeltaan tai maultaan ihan fetaa ole), pinaattia, kaurakermaa sekä pastaa. Kastiketta tehtiin aivan liian paljon, kun käytettiin kaikki kerma ja pinaatti siihen, mutta ei se mitään. Ihan hyvää ruokaa kumminkin.

Tämän lisäksi tehtiin keskiviikolta jääneestä kauramaidosta kaakaota (sillä kauramaitoa en minä ainakaan voi sellaisenaan juoda). Ja loppu kauramaito käytettiin pannukakkutaikinaan. Nyt odotellaan, että pannari tulee uunista, jotta päästään sitä maistamaan.
 
Äiti lupasi, että voidaan ensi viikolla tehdä loppu "fetasta" tomaatti-feta-pastaa, joka aikoinaan oli yksi minun bravuureistani, kun vielä maitotuotteita söin. Saa nähdä, pystyykö maidottomana tekemään läheskään yhtä hyvää siitä...

Ja tänään olisi sitten tarkoitus tehdä oma cv. Mikä on kyllä masentavaa nyt, kun on juuri tehnyt (entisen) roolihahmonsa vuoden 2030 cv:n, joka on paljon parempi kuin minun cv tulee koskaan olemaan. Miksen minäkin voisi oppia kieliä noin vaan ja muuta sellaista...? Miksen minäkin voi olla osa-alien, jonka suihkulähde on oikeasti avaruusalus?

4 kommenttia:

  1. Oman cvn rakentaminen on vakeaa. Oman sisällön vähäisyys ainakin hävettää enkä koe olevani tarpeeksi kunnianhimoinen tai menestynyt elämässä. Olen kuitenkin tänäkin vuonna lähettänyt ainakin 50 työhakemusta, niin ei se ole oikeastaan kun siitä kiinni ettei työkokemusta voi saada mikäli kukaan ei sua palkkaa. Noh, nyt se on jo melko kivan näköinen ja on mullekin jotain kokemusta kertynyt!

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Kivaa, et oli hyviä ruokia :3 oliko pannari namia?

    VastaaPoista