15.7.2017

Minäkin olin kerran lapsi. Enkö ollutkin?

Tämän postauksen teksteistä melko vähän on omaa käsialaani ja sen sijaan kaivoin vanhan päiväkotikansioni esiin, johon päiväkodin tädit ovat asioita minusta aikoinaan välillä elokuu 1997 - tammikuu 1998 kirjoittanut. Näistä teksteistä otetut pätkät ovat lainausmerkeissä ja nykyisen minän kommentit asioihin on perässä ilman lainausmerkkejä. Ja kaikki esiintyvät nimet ovat sensuroitu (ja oma nimeni muutettu Alymiaksi, vaikka se ei todellinen nimeni olekaan).


"Loman jälkeen ensimmäisenä päivänä sattui ikävä välikohtaus, kun päiväkotikaveri *nimisensuuri* pääsi puraisemaan Alymiaa ulkona. Onneksi purema on parantunut eikä Alymia tunnu muistelevan *nimisensuuri* pahalla. *Nimisensuuri* on kiikuttanut Alymiaa keinussa, mikä on ollut Alymiasta mukavaa."
En muista tällaista! Okei. Ei minun tarvitsekaan noin muinaisia asioita muistaa, eiköstä vaan? Jättiköhän tämä tapahtuma minuun jonkin ihmeellisen trauman, joka saa pitämään muiden ihmisten puremisesta? En tiedä :D


"Alymiaa tuntuu ulkona kiinnostavan kivet. Erään kerran hän oli kerännyt takkinsa taskun täyteen kiviä ja tasku roikkui maata viistäen."
Olen jo pienenä ollut aivan mahdoton kivifani selvästi. Niin kauan kuin muistan, olen aina ollut kiinnostunut kivistä ja selvästi myös ennen sitä olin jo niistä kiinnostunut. Kivet ovat kivoja.

"Tulet usein nauravaisena aamupalalle ja vilkutat reippaasti äidille tai isälle. Syöt reippaasti aina lautasen tyhjäksi ihan itse ja nautiskelet näkkärin. Maito maistuu myös."
 Joskus olen ollut nauravainen. Ja joskus olen kyennyt syömään lähes ongelmitta mitä vain. Kumpa niin olisi vieläkin...

"Sinä seurailet paljon toisten touhuja vähän sivummalta aluksi ennen kuin menet mukaan. Pihalla siskosi tulee usein moikkaamaan ja te leikitte yhdessä."
Olen vieläkin samanlainen. Seuraan muiden tekemisiä ensin sivummalta, ennen kuin menen mukaan. Tosin nykyään mukaan meneminen on vaikeampaa kuin aikoinaan minulle. Ihmisten pitäisi osata pyytää minua mukaan vasta vähän myöhemmin. Ei vain heti alussa ja sitten kohauttaa olkiaan ja jättää loppuillaksi yksinään olemaan.

"Kuuntelet laulut ja jutut tarkkaavaisesti. Ymmärrät kaiken mitä sinulle jutellaan ja kerrotaan. Et vielä juttele meidän kanssamme. Usein pientä höpötystä alkaa kuulua kun käymme päiväunille ja on aika rauhoitua. Silloin on pakko hyssyttää etteivät ystävät heräisi."
Olen vieläkin hiljainen. Olen vieläkin tarkkaavainen tarkkailija. Ja olen vieläkin iltahöpöttelijä. Ei minun tee päivällä mieli jutella. Mutta sitten, kun illalla pitäisi mennä nukkumaan, niin olisihan se kiva vähän päivän asioista puhua! Ja sitten minua hyssytellään. Vieläkin. Njyyhkis.


"Sinulta on alkanut tulla sanoja myös päiväkodissa. Näytät myös entistä päättäväisemmin ilmein ja elein mitä haluat, jos emme heti ymmärrä."
Ilmeet ja eleet ovat suuri osa keskustelua. On vaikea pysyä mukana, jos ei näe toista. Ja toisen on vaikea pysyä mukanani aina. Sillä puolet puheestani tulee oikeasti vain eleinä, ilmeinä ja satunnaisesti viittominakin.

"Pidät koko ryhmän leikki- ja lauluhetkistä. Kommervenkka on koko ryhmän suosikkileikki. Siinä yksi lapsista piilotetaan peiton alle, ja sitten arvataan kuka puuttuu."
Öh... Okei. Taidan jättää sanomatta tähän. En oikeasti tiedä, mitä sanoa.

1 kommentti: